fbpx
Kun aikuisnäkö iskee – ajatuksia ensimmäisten silmälasien hankintaan

Kun aikuisnäkö iskee – ajatuksia ensimmäisten silmälasien hankintaan

28/09/2020

 

”Ikänäkö yllätti minut kuin talvi autoilijan! Nyt on sellainen tilanne, ettei auta enää kavereille naljailla, kun omakaan käsivarsimitta ei riitä tekstareiden lukemiseen. Mihinkään mini-suurennuslaseihin en lähde, joten nyt tuli lähtö silmälasikaupoille.”

 

Ystävämme ja kollegamme vuosien saatossa, Jori Tamminen otti meihin yhteyttä. Miehen täytyi hankkia ensimmäiset silmälasit 47-vuotiaana. Lupasimme auttaa Joria, jos hän suostuisi meidän mannekiiniksemme. Korjasimme myös, että puhutaan mieluummin aikuisnäöstä ja jätetään se ikä sikseen.

Valikoimaamme kuuluu nykyisin kolme kehysbrändiä: 3D-tulostettu tanskalainen Monoqool, kevyt ja kestävä titaanikehys Seiko sekä lontoolainen Booth & Bruce. Nuorena Jori lupasi hankkivansa Manu-tyyliset puolikehyksettömät pokat itselleen sitten vanhemmiten, ajatellen kai arvovallan ja auktoriteetin kasvavan kehysvalinnan myötä. Hän oli kuitenkin valmis pyörtämään sanansa tutkiessaan Booth and Brucen nykyistä mallistoa.

 

TITULEERAAVAT SARJAMURHAAJAKSI

Jori valitsi itselleen mallin BB1904. ”Valinnan tein nopeasti kuvastosta, valinta oli helppo ja tiesin mallin istuvan minulle kuin nakutettu. Laitatin kehykseen moniteholinssit. Näkemisen ilo oli ylimmillään kun astelin uusien silmälasieni kanssa toimistolle. Kollegani, kaksikymppinen koltiainen remahti nauruun, ositti sormella ja tokaisi: sarjamurhaaja! Reaktio ei ollut aivan toivomani, mutta jos valintani tuotti iloa ja jonkin muun kommentin kuin IHAN OK, onnistuin valinnassani.”

Booth&Bruce BB1904 Halcyon Noir

 

Jori pohtiikin kehyksiä osana persoonan viestintää. Hän muistelee omilta kehysmyyjäajoiltaan erästä asiakasta, joka toimi teollisuudessa osto- ja myyntitehtävissä. Hän päätyi ostamaan kahdet kehykset: ”Nämä pyöreät myyntitilanteeseen ja tiukkailmeisen kantikkaat ostoihin.”

Mitä olette mieltä, toimitaanko näillä kehyksillä osto- vai myyntitehtävissä? Vai ostaisitteko häneltä kenties käytetyn auton? Mielestämme aivan nappi valinta, hyvä Jori!

 

Ensimmäisiä silmälaseja hankkiessa päällimmäisenä mielessä on tietenkin näkeminen. Toisena voisi hyvinkin ajatella, mitä haluan kehysvalinnallani itsestäni kertoa? Ehkä kauan piilossa pysytellyt villikissa saa viimein tulla esille tai haluat pysytellä pätevän virkamiehen roolissa.

 

LONTOOSTA SUOMALAISILLE

Jori teki vanhan kehysmyyjän elkein meille luonnehdinnan Booth & Brucesta: ”Brittiläinen konservatiivisuus ei ole pidätellyt kehysten suunnittelijoita. Myös meille pohjolan asukeille mallisto on mitä sopivin. Värimaailma istuu nätisti punatukkaisille briteille, mutta myös sinisilmäisille suomalaisille. Ei ylimääräistä blingblingiä, vaan helposti lähestyttäviä yksityiskohtia ja monipuolista muotoilua.”

Vuonna 2020 Booth & Bruce on kevyttä metallia ja hyvin istuvaa, järkevän hintaista asetaattia. Väriä mallistosta löytyy myös, ja leideille on oma viehättävä muotokielensä. Booth & Bruce itse lupaa malliston tarjoavan sopivasti myös funkia ja urbaania tyyliä. Tutustu mallistoon täällä.

Kiitämme Joria yhteistyöstä.

 

Kategoriat: Optiikka
Avainsanat: booth and bruce kehysmuoti silmälasikehys